Heti aluksi on pakko sanoa, että hakupaketin tekeminen on tuskaa. Siinä on 10-20 sivua, jotka on kaikki englanniksi. Siinä kysytään kysymyksiä, joihin on supervaikea vastata ( Esim. "What makes you unique?" ja "Why would you be a good ambassador for your home country?").
Hakupakettiin kuuluu myös terveysosuus, jossa kysytään suurinpiirtein koko sairaushistoria. Lisäksi pitää laittaa ja uusia rokotuksia. Minulle laitettiin viime lukuvuoden aikana 6 rokotusta ja otettiin yks turha röntgenkuva minun keuhkoista, jolla varmistettiin ettei minulla ole tuberkuloosia. Olen ravannut viime lukuvuoden aikana terveydenhoitajan luona enemmän kuin muina vuosina yhteensä :D
Hakupakettiin tarvitaan myös englannin opettajan arvio englannin kielen taidosta, kaikki todistukset 7. luokasta eteenpäin englanniksi käännettynä, rehtorin allekirjoittama ja leimaama lappu missä "käännetään" Suomen arvosanat USA:n arvosanoihin ja oma ja vanhempien kirjoittama kirje tulevalle isäntäperheelle.
Kaiken lisäksi pian sen jälkeen kun olin saanut hakupaketin valmiiksi, minun vastaanottava järjestöni muuttui ICE:stä CETUSA:an ja minun piti aloittaa alusta :)
4. Viisumi
Hakupaketin valmistumisen jälkeen Explorius alkaa etsiä isäntäperhettä, ja sijoitustietoja odotellessa alkaa viisumin haku. Kaikilla USA:han menevillä täytyy olla viisumi. Explorius lähettää kaikki tärkeät laput jotka pitää olla mukana kun menee viisumihaastatteluun. Lisäksi pitää ottaa valokuvaamossa viisumikuva ja ostaa kirjattu kirje ja ottaa se mukaan viisumihaastatteluun (suurlähetystö lähettää siinä takaisin passin, viisumin ja muita lappuja). Viisumihakemus täytetään USA:n suurlähetystön nettisivuilla. Se on oikeastaan aika huvittavaa, koska siinä kysytään kysymyksiä tyyliin: "Are you involved in terrorism?" ja "Have you ever tortured anyone?" :D
Viisumihaastattelu on USA:n konsulaatissa Helsingissä. Sinne pitää ottaa mukaan passi, se kirjekuori ja kaikenmaailman papereita. USA:n kosulaatti on kerrostalohuoneisto Helsingin keskustassa. Se oli pieni pettymys, koska kuvittelin sen hienoksi kartanoksi niin kuin elokuvissa :D Aluksi sotilas hakee passin ja sillä aikaa odotellaan rappukäytävässä. Sitten se päästää sisälle ja tehdään turvatarkastus. Sen jälkeen odotellaan odotushuoneessa. Odotushuoneesta kutsutaan antamaan sormenjäljet ja varsinaiseen haastatteluun. Se haastattelu kestää noin 2 minuuttia ja minulta kysyttiin hurjat kolme kysymystä, josta kahteen vastasin yhdellä sanalla. Haastattelu on englanniksi, mutta siinä ei kysytä mitään kummallista.
5. Pakkaaminen ja tuliaiset
Pakkaamisesta ei voi oikein sanoa muuta kuin, että koetappa mahduttaa 10 kuukauden tavarat noin 30 kiloon. Se on vaikeaa :S
Ostin tuliaisiks Iittalan Mariskoolin, Finlandia-marmeladeja, Fazerin suklaata ja salmiakkia, Suomen lipun, suomiavaimenperän, -magneetteja, -coctailtikkuja, -aurinkolasit (joo, äiti vähän innostu) ja -mukin, Joulutarina-DVD:n, This is Finland-kirjan, Aarikan tonttuja, juustohöylän, pöytäliinan, Marimekon lautasliinoja, Suomi-muistipelin, Muumi-termospullon, kuksan ja Lumenen Angry Birds suihkusaippuan. Ajattelin vielä hommata Alvar Aallon tuikun.
Kaikki tuliaiset yhdessä läjässä
P.S. Enää 10 päivää! :)